Välillä tuntuu, että 3 tunnin matka Eurasta Helsinkiin on aivan liian pitkä; se on hieno tekosyy sille, ettei muka voi tehdä mitään tai osallistua mihinkään, kun asuu ”täällä kaukana”. Entä sitten Tampere, Jyväskylä, Kuopio, Rovaniemi, Inari… Suomi on olevinaan niin suuri maa, että on helppo ajatella ”siellä se yhdistys toimii pääkaupunkiseudulla, muualla ei ole mitään”.
Liityin hallitukseen tänä keväänä haastaakseni tätä ajattelutapaa. Päätin, että yhdistys olemme me, ihmiset eri puolilla Suomea. Sen jälkeen olen osallistunut hallituksen kokouksiin skypellä, hoitanut tiedottajan tehtäviä kotikoneelta ja osallistunut sellaisiin tehtäviin, jotka eivät vaadi läsnäoloa. Niitä on yllättävän paljon! Kun IKYTA:n kansallisten kundaliinijoogayhdistysten koordinaattorilta Jai Gopal Kaurilta (Chile) tuli keväällä kysely yhdistyksen toiminnasta vastasin siihen, sillä ajattelin, että olisi mukava kuulla kokemuksia muiden maiden yhdistyksiltä. Tästä kehkeytyi hedelmällinen keskustelu, ensin sähköpostitse, sitten skypen välityksellä (Chileen!) ja lopulta ehdimme tavata kasvokkain Ranskan joogafestareilla.
Keskustelimme yhdistysten haasteista ympäri maailman; miten saada ihmisiä mukaan osallistumaan, miten gurudakshinan kanssa toimitaan eri maissa, mikä on ylipäätään yhdistyksen tarkoitus. Itselleni erityisen merkitykselliseltä tuntui keskustelu sevan ja vaihdon (exchange) erosta. Odotammeko, että saamme yhdistykseltä jäsenmaksun edestä jotain vaihdossa, esimerkiksi alennuksia tai tapahtumia? Odotammeko, että jos osallistumme järjestelyihin, saamme myöhemmin ilmaiseksi jotain?
Kaikki tämä on vaihtoa, ei varsinaista sevaa. Seva on antamista ilman, että odottaa saavansa siitä mitään. Ei alennuksia, ei mukavia workshoppeja, ei päätäntävaltaa. On totta, että on mukavaa osallistua yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin – ihanaa, kun joku muu on nähnyt vaivaa ja järjestänyt jotain! Silti tämä keskustelu sai minut kysymään itseltäni, haluanko vain vastaanottaa, odotanko saavani jotain vaihdossa, vai teenkö todellista sevaa? Onko yhdistys olemassa siksi, että saisimme sieltä jotain, vai onko sen tarkoitus paremminkin mahdollistaa meille kaikille seva?
Jai Gopal kertoi, että Chilen yhdistyksessä saaduista gurudakshinoista infotaan jäsenistöä avoimesti ja kaikilla jäsenillä on mahdollisuus hakea gurudakshinalla kerätyistä rahoista avustusta erilaisille kundaliinijoogaan liittyville projekteille. Projektihakemuksista äänestetään se, jolle kulloinkin avustusta myönnetään. Projekti voi olla esimerkiksi kurssin järjestäminen erityisryhmille, kirjojen lahjoittaminen tai Guru Ram Das-projektit. Tämä kuulosti mielestäni idealta, jota voisi Suomessakin hyödyntää, sillä se ehkä aktivoisi osallistumaan erilaisten projektien muodossa ja näin rahoilla voitaisiin auttaa käytännöntasolla kundaliinijoogan leviämistä. Toivottavasti seuraavassa vuosikokouksessa mietitään, olisiko tämä mahdollista yhdistyksessämme!
Olemme saaneet Viron kundaliinijoogayhdistykseltä kutsun heidän opettajatapaamiseensa syyskuussa ja toiveen yhteistyöstä lähialueen maiden kesken. Joogafestareita järjestetään jo monessa maassa. Hallituksessa pohdimme, miksei Suomessakin? Voimme oppia paljon muilta ja vastaavasti jakaa oppimaamme, tehdä yhdessä sevaa. Loppujen lopuksi olemme osa maailmanlaajuista sangatia.
Tej Pratap Kaur
Yhdistyksen tiedottaja